Positiivisista adjektiiveista minua voisi kuvailla sanoin iloinen, sosiaalinen ja persoonallinen. Olen 16-vuotias tyttö. Synnyin vuonna 1991 ja siitä asti olen asunut täällä Etelä-Suomessa Kouvolassa. Olen innokas oppimaan uutta ja kiinnostun helposti uusista asioista. Minulla olisi vaikka kuinka monta harrastusta, joita haluaisin harrastaa, mutta aika ei riitä niihin kaikkiin. Nyt kuitenkin harrastan lentopalloa, jota olen harrastanut reilut kaksi vuotta. Väkerrän tietokoneella kotisivuja ja luen paljon kun on aikaa, etenkin salapoliisi- ja seikkailukirjoja. Mieluisimpia ovat Enid Blytonin ja Agatha Christien salapoliisikirjat.
Tärkeä asia elämässäni on musikki. Pianonsoiton olen itse opetellut, ja kitaraakin osaan hiukan soittaa. Soitan usein pop/rock-kappaleita, klassista en niinkään itse välitä soittaa. On kyllä miellyttävää kuunnella klassista, jos joku osaa soittaa hyvin.
Stereoissani soi miltei aina musiikki. Kuuntelen monipuolista musiikkia, uutta ja vanhaa, sekä kaikkea popista dance-musiikkin. Mieluiten kuitenkin punkrockia ja alternatiivista rockia. Suosikki bändini on Good Charlotte. Pidän enemmän vanhemmasta tuotannosta, kuin uudemmasta. Toinen levy on mielestäni ylivoimaisesti paras. Muita mieluisia bändejä ovat esimerkiksi Green Day ja Simple Plan ja Sum 41. Suosikki artistini on ehdottomasti Avril Lavigne.
Olen jonkin sortin Harry Potter fani. Kirjat olen lukenut ja elokuvat katsonut. Pidän niistä kovasti. Pidän myös paljon Muumeista, varsinkin Pikku Myystä. Olen elämäni aikana katsonut Muumeja varmasti enemmäin kuin mitään muuta. Repliikitkin alkaa muistaa suosikkijaksoista ulkoa.
Katson mielelläni elokuvia. Tykkään seikkailuelokuvista ja komedioista. Suosikki elokuviini kuuluvat esimerkiksi Prinsessapäiväkirjat ja Sleepover. TV:stä en enää seuraa mitään, kun suosikki sarjani Alias loppui. Pimp My Ride USA on kyllä hauska.
Haaveilen punaisesta sähkökitarasta. Haluaisin myös oppia soittamaan kitaraa kunnolla, kaikki kompit ja soinnut hyvin. Olisi mahtavaa soittaa joskus jossakin bändissä. Olisi myös hienoa päästä jonain päivänä Good Charlotten keikalle. Aikaisemmin tässä kohdassa kerroin, että haaveeni on saada oma tietokone ja nyt kesällä 2007 olen sen saanut. Vielä litteän näytönkin.
Voit ottaa minuun yhteyttä jos sinulla on asiaa. Helpoiten huomaan viestisi vieraskirjassa, mutta sähköpostiakin voit toki lähettää.
Noiden [at] - kohtien tilalle @ - merkki.
Skyway © Sohvilainen 2006-2007. Valid XHTML 1.1 & CSS